08 huhtikuuta 2018

Lapsuuteni loppu

Haluan kertoa hiukan siitä, missä ja milloin tajusin, että lapsuuteni on loppu.
Tämä asia pulpahti mieleeni eilen illalla ja kerroin siitä Miehelle. Ensimmäistä kertaa. Kenellekään en ole aiemmin tätä asiaa ja muistoa kertonut, en edes omalle äidilleni!

Vanhempani erosivat, kun olin kolmen vanha. Siitä hetkestä aloin lihoa. Olin laihutuskuurilla ekaa kertaa elämässäni jo ennen kouluun menoa! Muistan, kun mun piti opetella syömään raejuustoa, että se on laihduttavaa ruokaa!

Mulle kasvoi rinnat jo hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä olin pullukka lapsi.

Muistan hetken, milloin aloin täydellisesti inhota ja hävetä rintojani. Se tapahtui kummien luona, kun olin erään viikonlopun heidän luonaan ja oltiin just menty saunaan. Istuin saunan lauteilla serkkupojan kanssa ja odottelimme kummeja myös saunan lauteille, että pääsemme heittämään löylyjä. En ihan tarkkaan muista, että joko olin ekalla tai tokalla, vai vasta syksyllä menossa kouluun.

Kummisetä tuli löylyhuoneen ovelle aikomuksena kiivetä ylälauteelle ja hänen takanaan odotti kummitäti.

Kummisetä katsoi minua ja sanoi: Sullahan on kasvanut tissit! Niitä pitää hieroa, että ne kasvaa! Ja kummisedän takana kummitäti nauroi paskasta naurua!!!!!

Siihen paikkaan mun lapsuus loppui!
Ja kaamea hävetys omaa rumaa kroppaa kohtaan alkoi! Ja se saatanan paska on jatkunut kaikki nämä vuodet! En ole koskaan ollut tyytyväinen, tai rakastanut kroppaani! Ja tämä kaikki vain tämän lapsuuden kokemukseni takia!

Toinen rintoihini liittyvä tapahtui ala-asteella. Olin luokkamme miesopettajalta mennyt kysymään luokan eteen jotain tehtävää kirjani kanssa ja sinne juoksi myös luokkamme silloinen vilpertti. Hän tuli mua kohden ja suoraan rintoihin kiinni, jotka, ikävä kyllä näkyivät puseron alta ikävinä kohoumina.
Voi äärettömyys, mikä häpeän tunne mulle siinä paikassa tuli, koko meidän luokan edessä!
Eikä opettaja sanonut tälle vilpertille, että pyytäisi anteeksi tätä tekoa!
Vaikka tuo tapahtuma oli hetkessä ohitse, oli se mulle karmea kokemus!

Nythän nämä molemmat miespuoliset henkilöt ovat jo edesmenneitä.
Siltikin, tunnen suurta kipua ja surua, tuskaa ja raivoa näiden tapahtumien ja kokemusteni johdosta!

Joku kukkahattu-täti vissiin neuvois mua antaan nämä tapahtumat anteeksi ja unohtamaan.
Vaan niin ei tule koskaan, koskaan,koskaan käymään!
Mua on satutettu herkässä iässä asialla, mille itse en ole voinut mitään, en kerta kaikkiaan yhtikäs mitään!

Että sellainen loppu ol miun lapsuudella!

Kiitos vaan näille paskapäille runsain mitoin!!!!

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, joskus ihmiset tekevät tyhmiä tekoja osaamatta edes ajatella niiden vaikutusta uhreihin. Monet eivät välittäisi, vaikka osaisivatkin, mutta on myös niitä, jotka eivät yksinkertaisesti ymmärrä mitä ovat tehneet väärin.

    Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi monta vuotta, kun olin lapsi. Ensimmäisen suudelmani sain ennen kouluikää, kun isän juoppokaveri tunki väkisin ällöttävän limaisen viinalta maistuvan kielensä suuhuni maitolaiturin alla. Olen sataprosenttisen varma siitä, että lähes kaikki parisuhteeni ovat kuseneet sen vuoksi, etten ole voinut luottaa miehiin lapsuuskokemusteni takia (joskin osa on kusenut myös siksi, että toisella osapuolella on ollut vakavia ongelmia) ja nykyään, kun olen ollut vannoutunut sinkku viimeiset yhdeksän vuotta, olen sitä juurikin lapsuuskokemusteni aiheuttaman luottamuspulan vuoksi.

    Kyllä aikuiset siis ovat tehneet virheitä, kun olin pieni, ja tekivät lisää virheitä, kun olin vähän vanhempi, mutta niin olen tehnyt virheitä minäkin. En aio olla katkera itselleni niistä virheistä, joita minä olen tehnyt, enkä aio olla katkera niille ihmisille, jotka ovat tehneet minua virheitä. Ei aio myöskään istua itkemässä sitä, että olen taipuvainen juomaan liikaa ja olen itsetuhoinen, koska se on vain omaa heikkouttani - oma vikani - ja niiden asioiden kanssa oppii pärjäämään, kun ymmärtää miten pieniä asioita ne isompaan mittakaavaan asetettuna sitten loppupeleissä kuitenkin ovat.

    En sano, että sinun pitäisi antaa anteeksi, mutta sanon kuitenkin sen, että voisit ehdottomasti paremmin, kun töpöttäisit ison läjän henkistä mustaa paskaa noiden muistojen päälle ja keskittyisit olemaan onnellinen tässä hetkessä. He voittavat, jos ryvet surussa ja katkeruudessa ja vihassa. He voittavat, jos et pääse noista asioista yli. Sinun vihasi ei satuta heitä millään tavalla, mutta se satuttaa sinua itseäsi aivan valtavasti.

    Se on hienoa, että kerrot ja käsittelet tuota kaikkea. Niin se pitää tehdäkin. Minäkin tein. Nyt olen jo liian vanha vihaamaan ja kantamaan kaunaa. Keskityn onnellisiin hetkiin. Ystävän vinkkinä: tee sinäkin niin. Ja opi jo vihdoin rakastamaan itseäsi! Olet tärkeä ja rakas muille, siispä noin pitkän itseinhon jälkeen olet itsellesi velkaa sen verran, että rakastat myös itse itseäsi.

    VastaaPoista
  2. Olen nyt kaksi kertaa lukenut kommenttisi. Molemmilla kerroilla kyynelehdin täällä. Ei ole elämä aina oikeudenmukainen. Syyttömät saavat kärsiä. Ihailen kyllä tapaasi kommentoida, sinulla on taito käyttää oikeita sanoja oikeissa kohdissa :) Mut eikös se ole niin, että paljon pahaa ja ikävää kokeneet ovat vain sitkeämpiä elämässä? Ainakin haluan uskoa näin. Jos ei milloinkaan ole kokenut mitään ikävää, sitähän saa tuudittautua mukavaan ja ihanaan elämään. Pessimisti ei pety :D enkä mä viikkotolokulla jaksa vatvoa nuita menneitä, ne vaan tuolloin huhtikuussa ol pinnalla. Päivä kerrallaan, kohti uusia pettymyksiä ja nyt jo naurattaa nää omat jutut :D

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle sydäntälämmittävää, kiitos, että jaksoit lukea ja vielä laittaa kommenttia minulle :) HUOM! Kommentit näkyvät vasta, kun olen hyväksynyt ne :)

Jouluhaikuhaasteen puuttuvat luukut 7-11

Tässä on tältä aamua tehdyt tuotokseni ( luukut 8-11) ja lisäsin uupuneen 7 luukun, kun huomasin, että sekin uupuu vielä tästä blogista. Nä...