16 marraskuuta 2017

Tiistainen Tuurin reissu

Oli sitten käytävä toistamiseen tänä vuonna Keskisen ostosparatiisissa, sillä mulla oli ukkaasina löytää uudet talvikengät itselleni. Olin katsonut Ykköset-lehdestä, että Nahkapaikka aukiaa vasta kympiltä, mutta lähdin ajeleen jo ysin aikoihin Tuuria kohden.

Mennessä poikkesin tiiraamassa, joskos Onnenkirppis ois auki, vaan sekin aukesi vasta kympiltä ja kello oli siinä vaiheessa vasta jotain puoli kymmenen, eli romupuolelle oli mentävä.

Menin sisälle uudesta, sinisestä ovesta, ihan ekaa kertaa. Kyllähän mä tiesin, että siellä sitä helvetinmoista laajennusta on tehty koko vuosi, silläpä olenkin laistanut koko paikkaa ihan kiitettävästi tammikuun reissun jälkeen. Silloin olin siellä porukoiden kanssa, kun käytiin syömässä äiteen synttärilounas. Siellä kun saapi aina syntymäpäiväsankari ilmaisen lounaan, kun käypi Infossa hakeen lappusen.

Jo silloin tammikussa koetin mettästää uusia talvikenkukeita ittelleni just tuolta romupuolelta, vaan eihän siellä sopivia ollut. Nytkin tahtoi tehhä aika naftia ja sanoinkin jo myyjänaiselle, että pitää vissiin käydä Nahkapaikassa kattomassa, mutta löytyihän tuolta kummiskin miunkin kinttuuni soveltuvat kengät. Hintaa oli aika kiitettävästi, viittä senttiä vajaat 60 euroa! No, jospas ne olisi sitten hintansa väärtti!

Rahaa tuntui uppoovan tuolla reissulla kiva summa, vaikka mitään en oikeestaan ostanut. Kympillä tuli ostettua 3 kipaletta cd-levyjä: Elviksen Love songs, Celine Dionin levy ja Modern Talkingin kokoelma-levy. Koetin etsiä sellaiset levyt, joissa on mahdollisimman monta kipaletta ja jotakuinkin löytyi sellaiset, joita jaksaa ees sen kerran kuunnella. Eihän nuita cd-levyjä paljoo tule ees pyöritettyä soittimessa, kun ei voi samalla kutoa, eikä kirjoittaa. Pitää vaan ottaa sille kuuntelulle oma aika.

Kassoja oli kaupassa käytössä kahdestakymmenestäviidestä se kaksi kassaa, hetken joutui jonottaan.

Mutta kyllä mä niin sanon, että sai olla kyllä tän vuoden viimoinen Keskisen reissu! En jää kyllä mitään sieltä kaipaamaan. Ei siellä enää mitään halpaa ole! Eikä siellä ees huvita kiertää ja koluta enää joka nurkkaa, kun on niin helvetisti laajennettu joka suuntaan! Ihan pilalle mennyt koko pulju!

Kyllä on ikävä sitä 80-luvun Keskisen kauppaa, silloin siellä vielä teki kivoja löytöjä edulliseen hintaan ja jaksoi kivasti kierrellä ja katsella jokaisen kulman ja nurkankin.

Kassalta kun nyt läksin, niin poikkesin ottaan Infosta Suomi 100-arvalla saamani 20 euroa ja samalla piti kysästä, että mistähän suunnasta löytyy ulko-ovi. Eihän tuolla puljussa ossaa kiertää. Kärrytkin pit jättää ulos, kun ei niitten keräyspistettä kassojen tykönä enää ollut. Ihme mesta!

Samaisella reissulla tullessa poikkesin toisen kerran sitten Onnenkirppiksen pihaan, kun oli jo auennut. Ajattelin, että nytpä teen löytöjä siellä. Vaan toisinpa kävi, en löytänyt mitään kivaa, pelkästään ostin keksipussin mukaani.

Ähtäriin tultua piti käydä jokakuukausinen tankkausreissu tekemässä Nesteellä. En osaa apsilla tankata, vaan aina käyn tuolla Nesteellä. Sekään ei oo auki enää sunnuntaisin. Ihmettelinkin sunnuntaina ohi ajaessani, kun oli pulju pimeenä, mut sehän on jo syyskuun alusta saakka ollut kii just sunnuntaisin. No, olenhan mä lapun ovessa nähnyt, mut eihän sitä kaikkea jaksa millään muistaa.

Sellainen shoppailureissu tul tehtyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle sydäntälämmittävää, kiitos, että jaksoit lukea ja vielä laittaa kommenttia minulle :) HUOM! Kommentit näkyvät vasta, kun olen hyväksynyt ne :)

Jouluhaikuhaasteen puuttuvat luukut 7-11

Tässä on tältä aamua tehdyt tuotokseni ( luukut 8-11) ja lisäsin uupuneen 7 luukun, kun huomasin, että sekin uupuu vielä tästä blogista. Nä...