sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hyvää ensimmäistä adventtia

Se ollaan sitten aloitettu tämä adventtikausi, kun eletään jo ekaa adventtipäivän iltaa. Kello on vähän yli puoli viisi. Olen ollut kotona vain, en mitään sen ihmeellisempää ole tehnyt. Kutonut ja lukenut. Eilen aloitin Cecelia Ahernin Kuinka rakastutaan-kirjan lukemisen, jonka sain Mieheltä viime jouluna lahjaksi. Pääsin kirjassa jo sivulle 53, eli hyvin on tarina alussa. Aika synkeää tekstiä on ollut alkumetrit, vaan jospas se siitä paranisi tarina, kun sivuja kuluupi.
Perjantaina oli Miehen kanssa ihanat rehvit. Oikeinkin onnistuneet ja hauskat illankulutukset.
Eilen kävin vain postilaatikolla hakemassa lehden.
Tänään kävin sentään aamusta putsaamassa autoa lumesta, vaan uutta lunta on tuiskuttanut koko tän päivän. No, auto on kuitenkin lämmitysjohdon päässä, kun aamusella pitää lähteä liikenteeseen jo hyvissä ajoin. Viikolla en käynytkään kaupalla, joten huomenissa on sitten pakosti käytävä myös ruokakaupalla. Suunnittelin, että käväsen huomenna ihan vain Siwassa, jos se vielä on toiminnassa kylällä.
Jahans, kaurapuuroa syömään ja takaisin kutomusten kimppuun. Moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle sydäntälämmittävää, kiitos, että jaksoit lukea ja vielä laittaa kommenttia minulle :) HUOM! Kommentit näkyvät vasta, kun olen hyväksynyt ne :)