keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Yksinäisyyden musta viitta hartioilla

Eilen illalla se iski. Yksinäisyys.
Päivä oli mennyt ihan kivasti. Aamulla kahvin jälkeen läksin putsaamaan pihaani taas autolle kääntöpaikan. Lunta ol sitten tullut taas helkutin paljon! Fiskarisn lumilapiolla aloin viskellä pihasta oven tyköö alamäkee kohden. Kyllä siinä ol urakkaa kerrakseen, kun pihatielle päästyäni lunta ol kinostuneena sellainen puolimetriä. Ja miten raskasta lunta, nuoska sellaista.
Talkkaripalvelun pikkutraktori ol vielä pihatien ajaessaan kinostanut mun pihapolut kohdalle lisää lunta. Siitä sitten vaan satsi lapioon ja kantaan tien toiselle puolen alamäkee kohden, jossa ol jo ennestään kinostuneena lunta edelliseltä lumihommahetkeltä. Koitin välillä levittää lumikionosta alamäkeen, mutta eihän siitä mitään sen suurempaa hyötyä ollut. Tuossa kohdalla on myös pihavalo ja tie on kaventunut puolisen metriä, kun eihän se talkkaripalvelun pikkutraktori lunta mitenkään korkealle nosta, hyvin vain levittää sitä. Oonkin ihmetellyt, että miksi ne ei tee kunnon traktorilla nuita pihateitä, vaan sellaisella helkutin pienellä koppitraktorilla. Ihme puuhaa!
No, siis tunnin verran mä putsasin pihaani ja aika helkutin poikki olin, kun sitten pääsin kympiltä sisälle syömään aamupalaksi yhden mustikkajugurtin. Tovi siinä piti ottaa henkeä, ennen kuin aloin sitten soitteleen talkkarille, että ehtiikö tulla korjaan vinksallaan olevan postilootan, vaihtaan toimivan pihavalon ulko-oven tykö (ei oo palanut enää aikoihin), vaihtaan välioveen uuden kahvan ja vielä uuden suihkuletkun. No, tovinhan mun pit odottaa, ehdin siinä sitten samalla kutoa toisen kantalappusen villasukkaan. Porukoillekin pit pirauttaa, kun olivat rimputelleet sillä aikaa, kun olin lumihommissa. Olivat tulossa kyläileen.
Talkkarismies ehti käydä tekeen työt ja sitten suhahti porukat autolla pihaan, olivat veljen autolla liikenteessä. No, just kun olin saanut kahvin tippumaan, tul talkkari katsoon pihalamppua, joka ei vaan vaihdosta huolimatta palanut, joku kosketushäikkä siinä ol. Sovittiin, että tänään soitan, jollei lamppu palakaan ja eihän se syttynyt illalla, eikä nyt aamulla, piha on pimeenä :(
Porukoiden kanssa ol ihan kivan mukava kahvihetki ja juteltavaa piisasi monestakin asiasta, kivaa :)
Töllökanavat ei näkynyt koko päivänä, talkkarimies sanoi, että ol saanut soittoja useammasta asunnosta ja ol jo soittanut soneralle siitä, meillä kun on kaapelitöllö. Katsoin sit illalla netin kautta Kaunarit ja Salkkarit, sekin vähän pätki ikävästi.
Sit tulee se synkkä hetki. Veljen vanhin muksu kun oli instassa alkanut seurata mua uudella nimmarilla ja kun näin hänen kuvan siellä, niin mulle tuli kauhee ikävä kaikkia neljää veljien muksua! En oo nähnyt näitä nelikon kahta vanhempaa poitsua sitten joulupäivän illan jälkeen! Ihan kauheen pitkä aika on mennyt! En vaan ole osunut porukoille samaan aikaan heidän kanssaan. Ja voi olla, että menee ihan pääsiäiseen saakka, että pääsen heidät näkemään. Nelikon nuoremmat poitsut pääsin näkemään synttäreillä tuossa kuukausi sitten.
No, mä olin siis syömässä vitamiini-hedelmiä ja banaani maistui ihan mössöltä, kun tuli itku, josta ei meinannut tulla loppua lainkaan. Jo tiskejä tiskatessa olin itkenyt. Sit loppuviimein ajattelin, että kudonpa vielä lopuksi sukkaa jonkin aikaa, että saan murheet unohtumaan. Se kyllä auttoi, vaan meinasipa kyyneleet tuppautua uudelleen silmiini sänkyyn päästyäni.
Mulla vaan oli niin yksinäinen olo! Kun ei ole omia muksuja, joita hoitaa ja rakastaa ja yksin pitää vaan asua.
Ja mua alkoi nytkin itkettää, kun ajattelen asiaa. Ei oo kivaa :(
Ei oo hyvää ystävää elämässä. Ei sellaista, jolle soittaa ja purkaa huoliaan. Mä vaan kirjoitan tänne blogiin ja käyn terapeutille kertoon asioitani. Niin se vaan on. Yksinäisen elämä. :(


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle sydäntälämmittävää, kiitos, että jaksoit lukea ja vielä laittaa kommenttia minulle :) HUOM! Kommentit näkyvät vasta, kun olen hyväksynyt ne :)