tiistai 10. lokakuuta 2017

Olen raivoissani!

Niinkuin sanottua, tämä on minun purkautumiskeinoni, kirjoittaa ajatuksiani tänne blogiin ja nyt tuli sellainen olotila, että oli pakko tulla kirjoittamaan mielensä tyhjäksi raivon aiheista.
Tässä on siis kulunut railut kaksi kuukautta siitä, kun tuo sairaalakierteeni alkoi. Olen saanut hypätä sairaalanmäjellä kiitettävän kerran. Siitä syystä olenkin raivoissani, että ihan turhan takia! Mitään kunnollista syytä oireilleni ei ole löytynyt.
Eilen kävin sitten taas kerran sydänfilmissä ja mulle oli varattu aika myös kardiologille. Siellä mieslekuri sitten teki ultralla sydäntutkimuksen ja vastauksena oli, että mitään kummallista siellä ei ole, että ekassa sydänfilmissä oli joku laiteongelma, että on joku johtumisaika pidentynyt. Ristus vieköön, mikä pelko mulla on koko vitun syksyn ollut persiissä tän asian suhteen!!!! Ja sitten vastaus onkin tällainen, että mitään sydänongelmaa ei ole. Että liikuntaa liikuntaa vaan, että kintut petrautuu, että liikunta auttaa kinttujen turvotukseen.
Viime perjantaina kävin sairaalanmäjellä, kun oli fysioterapian puolelle aika sovittuna. Sain nipun kintun venyttelyohjeita ja sovittiin joulukuulle kontrolliaika jouluviikolle. Joulukuussa pitää myös käydä labrassa verikoikeiden kontrollissa, olen siis nyt ollut rautakuurilla ja sitä pitää vielä jatkaa, että rautavarastot täydentyy.
Kyllä mä olen niin niin raivoissani, kun en ole päässyt elämään kunnolla oikeaa elämääni, vaan tätä syksyä on varjostanut sairaalareissut ja lekurin soittojen odottelut tutkimustuloksista.
Huomen aamulla on sitten vaihteeksi mielenterveystoimistolle psykiatrin juttusille meno, sekin on sellainen  tsekkausaika, että kuinka on sujunut elo, kun tosiaan tammikuun alussa sain jätettyä viimoisenkin mömmön nuista psykoosi-ja mielialalääkkeistä pois. Ja ihan ookoo on mennyt, mitä nyt tosiaan pientä vitutusta on ilmassa näitten reissujen suhteen. No, vielä tuohon ei reissut jää, sillä heti seuraavan viikon maanataille on sovittu omahoitajalle jutteluaika. Ristus notta minnuu vituttaa ja uskallan sen suoraan sanoa, peittelemättä! Eipähän näitä jorinoita kumminkaan kukaan lue, tahi ymmärrä. Että sou long vaan!!!!!!

2 kommenttia:

  1. Olen ollut blogipimennossa, ihan omaehtoisesti, kun ei ole ollut mitään kummoista kirjoittamista. Nyt vasta luin, että sinulla on tällainen rumba ollut päällä. Kauheaa! Ihan rupesi stressaamaan pelkkä lukeminen. Mutta se on ihan superhienoa, että olet päässyt niistä lääkkeistä eroon. Yritä myös pysyä vaikeuksista huolimatta positiivisena, ettei henkinen kunto pääse laskemaan. Nyt olet menossa oikeaan suuntaan. Ja hyvä uutinen on sekin, ettei fyysisessä terveydessä ollutkaan sitä pahinta mahdollista, vaikka turhaan koettu stressi harmittaakin. Jos katsot sitä siltä kantilta, sinullahan on kaikki hyvin! Toivottavasti olet jo palautunut stressistä ja elämä hymyilee jälleen :)

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä olen jo raivosta päässyt eroon. Ei siis saata kuvitella, millaista rumbaa tämä koko syksyni on ollut. Kaiken pidin vain kiltisti sisälläni ja sitten se kupla onneksi puhkesi. Raivoa on tavallaan tuottanut sekin, että ollut niin sateisia ilmoja, ettei kunnolla ole saattanut lenkillä käydä. Tällekin viikkoa vain kerta lenkkeily vasta saldona, tänään tulikin sitten urheilutua tuolla kyläreissulla, kun kiersin taas kauppoja kylällä paketteja hakien. Tulipa myös ostettua itselle jotain kivaa, kun bongasin ruokakauppareissulla pienestä vaateliikkeestä kivan punaisen hupparin, kävin koettamassa ja ihmeesti meni vetoketju kiinni. eihän sitä passannut liikkeeseen jättää. Nyt se samainen huppari lämmittää mua tässä läppärillä istuen. Onkin aikaa, kun olen viimeksi jonkun puseron tahi vastaavan itselleni ostanut :) en ole oikein shoppailijaluonne, niin tämä ol jo yleellisyyttä :D

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle sydäntälämmittävää, kiitos, että jaksoit lukea ja vielä laittaa kommenttia minulle :) HUOM! Kommentit näkyvät vasta, kun olen hyväksynyt ne :)