tiistai 20. syyskuuta 2016

Epätoivon hetkiä

Taas on niin räydyttävää, että ei millään määrää. Mietin tuossa sängyllä, että mitä helkkarin tarkoitusta mun elämälläni oikein on? Minä olen 41 vuotias, perheetön, lihava ja ruma akkanen, joka on mielenterveysjuttujen takia jo eläkkeellä toista vuotta. Juu, nelikymppisenä sain eläkepaperit kouraani ja siihen loppui mun urani. Välistä tämä elämä on ihan mukavaa, vaan välistä iskee näitä itkupäiviä niin pirusti, varsinkin, kun on pidempään ihan yksin vain kotosalla. Tuntuu siltä, että elämä on tuolla jossain kaukana ja minä vain pullikoin kipujeni kanssa hetkestä toiseen ilman sen suurempaa päämäärää. On tämä elo välistä niin hankalaa ja tihkuista. Mä niin toivon ja rukoilen, että mun selkäni tulisi jo kuntoon, menee jo toista viikkoa näiden kipujen kera. Lääkkeitä on turha syödä, niistä ei ole kuin hetkellistä apua. Joo, tällaista tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle sydäntälämmittävää, kiitos, että jaksoit lukea ja vielä laittaa kommenttia minulle :) HUOM! Kommentit näkyvät vasta, kun olen hyväksynyt ne :)