lauantai 18. marraskuuta 2017

Sanavarastossani ei ole isä-sanaa

Saattaa sanoa, että olen 99,999 prosenttisesti elänyt ilman isää. Kaksi lapsuudenmuistoa biologisesta isästä on pelottavia.

Ensimmäinen on se, kun biologinen isä uhkasi tappaa äitini ja juostiin äitin kanssa tädin luokse turvaan, asuttiin silloin samassa kerrostalossa, joten pääsimme äitin siskon ovelle kellarikerroksen kautta.

Toinen muisto on, kun minut oli viety biologista isää tapaamaan ja odotimme itseni ikäisen serkkupojan kanssa miestä saapuvaksi.
Asunnossa oli joku vieras nainen meidän kanssa. Kun ulko-ovi kävi, menimme serkkupojan kanssa pöydän alle keittiössä piiloon, sillä pelkäsin biologista isää!

Kolmas muisto tästä kyseisestä henkilöstä on jo ihan aikuisiältä.
Olin tullut hikiseltä pyörälenkiltä hetkeä aiemmin kotiin ja menossa suihkuun, kun ovikello soi. Ovella seisoi rajusti partavedeltä lemahtava äijjä. En heti tunnistanut ihmistä, ei hän esitellyt ihteään mulle, kahtoi vain! Luulin, että on joku jehovantodistaja! Sitten katsahdin henkilöä silmiin ja näin siniset silmät ja kysyin hölmönä:" Mitä sä täällä teet?" Biologinen isä sanoi:" Tulin kahtomaan sua."
En päästänyt ihmistä sisälle kotiini, vaan vaihdoimme muutaman sanan sukulaisteni kohtalosta (mummuni ja kummisetäni olivat kuolleet toissa ja edellisenä vuonna). Äijjä siis halus tietää mun kipeistä asioista heti tuosta noin vain!
Odotin, milloin äijjä lähtee ovelta ja monesti koetin sanoa, että mun täytyy lähteä suihkuun, että tulin just pyörälenkiltä kotiin. Sit viimein osas lähteä!
Enhän mä heti päässyt suihkuun, vaan tuli tarve imuroida kämppä, vaikkei ukko ees käynyt sisällä. Oli niin järkyttävä kokemus nähhä biologinen isä ekaa kertaa pelottavien lapsuusmuistojen jälkeen!
Vanhemmat erosi, kun olin kolmen vanha ja tämä kohtaamisten kesä oli aikaa, kun olin jo 27 vuotias.

Tuosta meni aikaa jotain kuutisen vuotta, kun isänpäivän lähetessä mulle tuli tarve kirjoittaa biologiselle isälle kirje.
Piti vallan väestörekisterikeskuksesta soitella osoitetta kirjeelle. Sehän löytyi ja ennen kirjeen lähettämistä kerkesin käydä asiaa läpi mielenterveystoimistossa omahoitajan kanssa, luin hälle kirjoittamani kirjeen ja nainen kannusti mua lähettämään rohkeasti kirjeen. Niinhän sitten tein. Odotin jännällä, mitä tulee tapahtumaan. Jokunen tovi ehti aikaa kulua, kun sitten eräänä päivänä puhelin soi. Ihminen esitteli itsensä etunimellä ja paikkakunnalla, ei sanonut, että isä tässä hei. Tottahan mä sen ekan puhelun aikana aloin parkumaan, kun olen tällainen herkkä itkemään.
Tuosta hetkestä lähti aristeleva tutustuminen kirjeitse ja muutamalla soitolla vuosittain. Ei siis mitään intoilua yhteydenpidossa. Koskaan tämä henkilö ei sano itseään isäksi.

No, nyt eletään jo vuoden 2017 loppupuolta. Kesällä sain yhden kortin, viime jouluaattona tämä henkilö on viimeksi soittanut mulle.
Keväällä vielä innokkaasti kirjoitin hälle kirjeen ja ajattelin ilahduttaa ihmistä. Mitään vastausta en ole tähänkään päivään mennessä saanut, vaikka kyselin vointia ja että onko käynyt tansseissa.
Ei siis mitään, kerta kaikkiaan!

Isänpäivän lähetessä mietin pitkään, että lähetänkö ihmiselle ees isänpäiväkorttia enää, kun ei tätä tunnu kiinnostavan,mitä mun elämääni kuuluu ja kuinka jakselen nykyään.
Kyllähän mä pitkin hampain postitin kortin matkalle. Viestinä ainoastaan: " T: Anu ", ei yhtään mitään muuta, en raapustanut korttiin mitään ylimääräistä, jota saatoin vielä edellisinä kertoina tehhä.
En tiijä, onko saanut korttia, eikä kyllä kiinnostakaan!

Sen mä jo olen päättänyt, että enää en aio kutoa ihmiselle villasukkia joululahjapakettiin, joita vielä postittelin viime joulun alla. Saa olla ilman! Ei ole ansainnut enää yhtään mitään!

Olen koko elämäni ajan vihannut isänpäivää! Se on vuosi vuoden perään kipeää aikaa mulle! Eikä se helpota. Ei nuita kauheita lapsuusmuistoja hyviksi muuteta!

Siitä olen kiitollinen, että saan puhtaasti tuntea surua, ikävää, katkeruutta, suunnatonta vihaa. Ei ole mielialalääkitystä, jonka sameaan verhoon saattaisin kietoutua turvaan ja siirtää ja siirtää ikäviä kokemuksia. Nyt itken, kun itkettää. Vaikkei itku vie kokemaani minnekään unholaan, se puhdistaa hetkeksi. Itken kerta kerran jälkeen samoja tapahtumia, sille en mahda mitään.
Jaksan uskoa tulevaisuuteen. Minä kyllä pärjään!

torstai 16. marraskuuta 2017

Tiistainen Tuurin reissu

Oli sitten käytävä toistamiseen tänä vuonna Keskisen ostosparatiisissa, sillä mulla oli ukkaasina löytää uudet talvikengät itselleni. Olin katsonut Ykköset-lehdestä, että Nahkapaikka aukiaa vasta kympiltä, mutta lähdin ajeleen jo ysin aikoihin Tuuria kohden.

Mennessä poikkesin tiiraamassa, joskos Onnenkirppis ois auki, vaan sekin aukesi vasta kympiltä ja kello oli siinä vaiheessa vasta jotain puoli kymmenen, eli romupuolelle oli mentävä.

Menin sisälle uudesta, sinisestä ovesta, ihan ekaa kertaa. Kyllähän mä tiesin, että siellä sitä helvetinmoista laajennusta on tehty koko vuosi, silläpä olenkin laistanut koko paikkaa ihan kiitettävästi tammikuun reissun jälkeen. Silloin olin siellä porukoiden kanssa, kun käytiin syömässä äiteen synttärilounas. Siellä kun saapi aina syntymäpäiväsankari ilmaisen lounaan, kun käypi Infossa hakeen lappusen.

Jo silloin tammikussa koetin mettästää uusia talvikenkukeita ittelleni just tuolta romupuolelta, vaan eihän siellä sopivia ollut. Nytkin tahtoi tehhä aika naftia ja sanoinkin jo myyjänaiselle, että pitää vissiin käydä Nahkapaikassa kattomassa, mutta löytyihän tuolta kummiskin miunkin kinttuuni soveltuvat kengät. Hintaa oli aika kiitettävästi, viittä senttiä vajaat 60 euroa! No, jospas ne olisi sitten hintansa väärtti!

Rahaa tuntui uppoovan tuolla reissulla kiva summa, vaikka mitään en oikeestaan ostanut. Kympillä tuli ostettua 3 kipaletta cd-levyjä: Elviksen Love songs, Celine Dionin levy ja Modern Talkingin kokoelma-levy. Koetin etsiä sellaiset levyt, joissa on mahdollisimman monta kipaletta ja jotakuinkin löytyi sellaiset, joita jaksaa ees sen kerran kuunnella. Eihän nuita cd-levyjä paljoo tule ees pyöritettyä soittimessa, kun ei voi samalla kutoa, eikä kirjoittaa. Pitää vaan ottaa sille kuuntelulle oma aika.

Kassoja oli kaupassa käytössä kahdestakymmenestäviidestä se kaksi kassaa, hetken joutui jonottaan.

Mutta kyllä mä niin sanon, että sai olla kyllä tän vuoden viimoinen Keskisen reissu! En jää kyllä mitään sieltä kaipaamaan. Ei siellä enää mitään halpaa ole! Eikä siellä ees huvita kiertää ja koluta enää joka nurkkaa, kun on niin helvetisti laajennettu joka suuntaan! Ihan pilalle mennyt koko pulju!

Kyllä on ikävä sitä 80-luvun Keskisen kauppaa, silloin siellä vielä teki kivoja löytöjä edulliseen hintaan ja jaksoi kivasti kierrellä ja katsella jokaisen kulman ja nurkankin.

Kassalta kun nyt läksin, niin poikkesin ottaan Infosta Suomi 100-arvalla saamani 20 euroa ja samalla piti kysästä, että mistähän suunnasta löytyy ulko-ovi. Eihän tuolla puljussa ossaa kiertää. Kärrytkin pit jättää ulos, kun ei niitten keräyspistettä kassojen tykönä enää ollut. Ihme mesta!

Samaisella reissulla tullessa poikkesin toisen kerran sitten Onnenkirppiksen pihaan, kun oli jo auennut. Ajattelin, että nytpä teen löytöjä siellä. Vaan toisinpa kävi, en löytänyt mitään kivaa, pelkästään ostin keksipussin mukaani.

Ähtäriin tultua piti käydä jokakuukausinen tankkausreissu tekemässä Nesteellä. En osaa apsilla tankata, vaan aina käyn tuolla Nesteellä. Sekään ei oo auki enää sunnuntaisin. Ihmettelinkin sunnuntaina ohi ajaessani, kun oli pulju pimeenä, mut sehän on jo syyskuun alusta saakka ollut kii just sunnuntaisin. No, olenhan mä lapun ovessa nähnyt, mut eihän sitä kaikkea jaksa millään muistaa.

Sellainen shoppailureissu tul tehtyä.


lauantai 11. marraskuuta 2017

Elsa & Fred- elokuva


Netflixiltä katsoin just loppuun tämän elokuvan. 1 h 34 minuuttia kesti. 2014 valmistunut elokuva. Pääosissa: Shirley MacLaine (Elsa) ja Christopher Plummer (Fred).

Elokuva kertoo kahdesta eläkeläisestä, 80 vuotiaasta Fredistä, hän muuttaa 74 vuotiaan Elsan naapuriin. He ystävystyvät, mutta ystävyys ei ole aina helppoa, sillä Elsalla on hiukan paha tapa muunnella totuutta itsestään ja elämästään. Elsa on kuitenkin parantumattomasti sairas, mutta hän ei halua Fredin saavan sitä tietoonsa.
Tämä elokuva sai minut kyllä ilosta kuplimaan ja surulliseksi vuorotellen.
Ihanaa oli, kun elokuvassa pariskunta oli hienossa ravintolassa illallisella ja laskun saatuaan Elsa keksii jotain yllättävää ja saa myös hiukan vastahankaisen Fredin mukaan juttuunsa.
Pariskunta ehtii tehdä pienen rakkaussuhteensa aikana elintärkeän matkan erääseen kauniiseen kaupunkiin, joka on ollut Elsalla nuoruudesta saakka haaveena. Matka oli yllätys Frediltä Elsalle.
Paljon ehtii elokuvassa tapahtua, ihan alusta saakka: hassua, ihanaa ja hauskaa. Mitäpä rakkaustarina olisi, ilman jotain surullisuuttakin. Sitäkin elokuvasta löytyy.
Ihmettelin suuresti Netflixin suomennosta elokuvassa, ihan selviä kirjoitusvirheitä monessa kohtaa, kun oli kyse iästä, oli sana suomennettu isäksi! Monta kertaa kyllä sain hölmistyä suomennoksen suhteen, sillä kyllä mä ymmärrän ihan puhuttua englantia melko sujuvastikin ja siltikin tekstissä vilisi ihan ihme sanoja.
Tämä oli kyllä täydellinen lauantain piristysruiske! Suosittelen lämpimästi!




maanantai 6. marraskuuta 2017

Kira Poutanen: Rakkautta al dente


10.7.2017: kirjastolta eurolla, kovakantinen 242 sivua, WS Bookwell Oy Juva 2010.

Takakansiteksti:
Päämääräni Italiassa:
1. Ota aurinkoa, älä ryppyjä tai auringonpistoksia -rusketu!!!
2. Löydä itsellesi uusi ammatti.
3. Opi pitämään Ericin perheestä.
Laran uusi rakas eric haluaa viedä hänet romanttiselle Caprille ja se on kyllä maailman paras ystävänpäivälahja ikinä! Paitsi että saarella asuu Ericin perhe ja tiedossa on Ericin äidin 60-vuotisjuhlat. Turha siis odotella yllätyskosintaa. Yllätysloma kuitenkin on edessä. Tulossa on karmeaa italialaista sähläilyä, monsterimainen mamma, sisko ja kaveri, nakuilua ja katastrofirusketus. Mutta Lara kulkee nolosta tilanteesta toiseen pystypäin ja päättää ryhtyä muotimaailman tulevaksi mullistajaksi. Pasta naisen tiellä pitää - tosin ei kaidalla tiellä - ja muodin huipun sijaan suomineito löytääkin itsensä aurinkoparatiisin varjoisemmilta kujilta.
Omat tunnelmat kirjasta:
2.11.2017: Tämän otin hyllystäni seuraavaksi luettavaksi :) 
3.11.2017: Tätähän minä kahlaan läpi. 
6.11.2017: Eipä mitenkään erikoinen tarina ollut. Pakotin itseni lukemaan loppuun saakka. Ärsyttävää tarinassa oli se, että kirja oli siis niin saman tyylinen, kuin himoshoppaaja-kirjat, minä teen sitä ja minä teen tätä, mutta tässä oli lisänä päähenkilön kommenteissa enivei-sanaa viljelty joka hemmetin kohtaan, ihan liiaksi. se oli raivostuttavaa! Vaikka mä olenkin tykännyt himoshoppaaja-sarjasta, tästä en voi sanoa kyllä samaa. Tulihan tämäkin luettua pois hyllystä. 

lauantai 4. marraskuuta 2017

Yksinäinen viikonloppu

Eilen jo aloittelin yksinäisen viikonloppuni viettoa. Lämmitin jo iltapäivällä saunan ja kövin ottamassa lauteilla oikein ihanan kuumat ja pitkät löylyt. Töllöstä tuli katseltua vain Kauniit ja rohkeat ja salkkarit, eipä sieltä muuta sitten tullutkaan.
Tänään olen ollut ihan vain kotosalla, tulihan eilen aamusta hoidettua kauppareissukin pois tältä viikkoa.
Tein pari nettitilausta, postin verkkokaupasta tilasin joulupostarit ja lisäksi linnanjuhlat-postarit, niin paketin hinta ylitti naftisti just sen, että säästyin postikuluilta. Sen lisäksi tein myös tilauksen Positiivarit-sivustolta, tilasin ensi vuodeksi muutaman vihkosen päiväkirjan kirjoittamista varten, sit muutamat joulukaenterit ja sellaiset jouluvihkoset. Molemmat tilauset tuli jo maksettua. Nyt vain sitten jännässä odotellaan, että milloin paketit saapuvat perille.
Tänään tein jotain verrattain ihmeellistä tuolla kyökin puolella. Tuli nimittäin eilen ostettua paketillinen lihapihvejä, niitä oli siinä paketissa neljä ja paistoin ne ihan vain uunissa. En niin tykkää kärvennellä lihajuttuja paistinpannulla, uunissa se on niin helppoa. Ihan hyvin onnistuivatten. en niin kovin usein osta lihajuttuja kaupasta, mutta nyt ihan Pyhäinpäivän kunniaksi tul sitten törsättyä. Seuraava lihakerta saattaa ehkä olla itsenäisyyspäivän aika, kenties, ehkä. En osaa sanoa :)
Mulla oli siis tälle päivää ihan ohjelmaakin, siivouksen tynkää ensi viikon kämpän vuositarkastusta varten, vaan onhan päivä vielä huomennakin. Eihän sitä pyhäpäivänä passaa liiaksi ahnehtia hommia, pitää nauttiakin!
Ajatella, että olen asunut tässä asunnossa nyt 21 vuotta ja vasta ensi viikolla on ihka ensimmäinen vuositarkastus! Juu, ja keväällä tuli vuokranmaksulappujen kera vino pino uusia järjestyssääntöjä! mattojen tamppauksellekin on omat kellon aikansa! Joo ja ovesta ei saa mattoa puistella ja mitä ihmeellisempiä kieltoja ja määräyksiä! Että tällaista täällä, Ähtärin kaupungin vuokrakämpissä!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa


16.3.2013: Cdon.comista, tänään postista hain, 7,85e kovakantinen, 520 sivua, suomentanut Terhi Leskinen, Bookwell Oy, Juva, 2012, Gummerus kustannus.

Takakansiteksti:
Lucy Silchesterillä ei mene hyvin. Hänen elämänsä rakkaus jätti hänet, ja hän sai potkut unelmatyöstään. Lucy välttelee ystäviään, vihaa uutta työtänsä ja asuu pienessä vuokrakämpässä vain kissa seuranaan. Hänen elämänsä perustuu valheisiin: hän valehtelee työstään ja työssään, ystävilleen, vanhemmilleen, kaikille - eikä halua kenenkään näkevän, kuinka onneton hän oikeasti on.
Kaikki muuttuu, kun Lucy saa kutsun tapaamiseen oman elämänsä kanssa. Yllätys on suuri, kun Lucysta kaiken tietävä Elämä osoittautuu nuoreksi mieheksi, joka ei vaikuta kovin onnelliselta. Lucyn ja Elämän yhteinen taival ei ala lupaavasti: jokaisesta valheesta, jonka Lucy elämästään kertoo, Elämä kertoo muille jonkin totuuden. Lucy ei voi enää vältellä elämäänsä ja kipeidenkään totuuksien kohtaamista. 

Omat tunnelmat kirjasta:
14.10.2017: Tämä valikoitui nyt seuraavaksi luettavaksi kirjaksi :) 
26.10.2017: Tän kirjan pariin palaudun tänään, pienen tauon jälkeen. 
1.11.2017: Hetkittäin tuntui työläältä lukea näin paksua kirjaa, mutta loppua kohden lukeminen muuttui mukavaksi puuhaksi ja nautin hetkistä tämän tarinan parissa.
Tässäpä muutama koottu kohtaus kirjasta:
sivulla 301: " En ollut suudellut kenenkään kanssa niin pitkään sen jälkeen, kun olin ollut kaksitoistavuotiaana paikallisessa vapaa-aikakeskuksessa järjestetyssä alkuillan diskossa ja Gerard Looney ja minä olimme vaihtaneet sylkeä keskenämme kolmen peräkkäisen hitaan kappaleen ajan vetämättä välillä henkeä."
sivu 303: " Minä panen vielä paremmaksi." Tunsin hänen liikkuvan vieressäni ja sitten haistoin karmean hajun. En voinut olla hihittämättä. "Kiitos." "Teen mitä tahansa sinun vuoksesi." Hän painoi suukon otsalleni.
sivu 465: " Oletko sinä lukenut taas kirjoja? Minähän olen kieltänyt sinua tekemästä niin. Ne herättävät ajatuksia."
Olen kyllä onnellinen, että tämä on nyt luettu.
Ihanaa päästä valikoimaan omasta hyllystä uutta luettavaa!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Miksi tunnen huonoa omaatuntoa?

Tänään sen huomasin. Minä tunnen syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä, etten lähde ajelemaan porukoille. Olen jo pariin kertaan ihmetellyt tätä tunnetta ja aamulla sen ymmärsin, että soimaan itseäni siitä, että haluan viettää rauhaisan viikonlopun omassa kotona, enkä lähteä ajelamaan joka viikonloppuiseen tapaan porukoille viettämään lauantaita.
Miksi tunnen näin? En osaa sanoa, mistä syystä tällainen tunne on pinnalla kovin vahvasti.
Viimeksi vajaat kaksi viikkoa sitten ajelin porukoilla vaihdattamassa autoon talvirenkaat. Sen jälkeen en nyt ole siellä suunnalla ajellut. Kyllä me äiteen kanssa on soiteltu, etten mä mitenkään huonoissa väleissä sinne ole. En vaan halua viettää lauantaita joka viikko auton ratissa, vaan haluan tössätä omia hommia ihan vain omassa kotona. Sillä koti tämä minulle on, olenhan ihan pian asunut tässä samassa asunnossa jo 21 vuotta! Ei ole ollut tarvetta muuttaa pois, ainakaan vielä. Koskaanhan se ei ole sanottua, milloin se muuttopäätös tulee.
No, minä jatkan tätä rypemistä huonossa omassatunnossa. Sain sentään aamutuimaan aluille sinivalkoiset sukkaset serkkupoijalle. Nyt jo kudottu niitäkin 20+20 kerrosta molempia sukan varsia.