sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila-äänikirja

Kirjastosta tän viikon tiistaina lainattu, sisälti 5 cd-levyä, joidenka jokaisen kesto oli reilut 73 minsaa, eli kaiken kaikkiaan 6h12min.
Takakansiteksti:
Sydämellinen ja riemastuttava yhdenpäivänromaani isoäidin hullunmyllyksi menevistä syntymäpäivistä.
Maatilan vanha emäntä ja perheen matriarkka Kaino täyttää 80 vuotta. Paikalle tulevat Kainon aikuiset lapset perheineen ja joukko yllätysvieraita. Jos juhlille oli käsikirjoitus, se unohtuu saman tien, sillä iloinen jälleennäkeminen kääntyy vääjäämättä ennustamattomaksi sekamelskaksi.
Juhlissa on tarjolla kakun ja yhteiskuvan lisäki fyysisiä ja henkisiä kolhuja. Vanhat kaunat ja uudet intohimot pulpahtavat pintaan eikä kirkkaiden löytyminen helpota järjestyksenpitoa.
Mustan komedian kääntöpuolena on aikuisten sisarusten suhteiden herkkä ja tarkkanäköinen kuvaus.
Peter Franzénin itse lukema Särkyneen pyörän karjatila-äänikirja on samaan aikaan sydämellisen hauska maatilakomedia ja inhimillisen surumielinen kattaus sisarusparven toiveista, turhautumista ja ilon aiheista - maailmasta, jonka niin moni tunnistaa omakseen.

Äänite Kustannusosakeyhtiö Tammi, äänitys Silencio Oy 2017.

Omat tunnelmat tarinasta:
Loppuvuodesta lisäsin kirjan toivelistalleni. Facebookissa ennen joulua Tammi tarjosi maistiaislukemisena linkin kautta tästä tarinasta muutamat ekat sivut ja tottapa mie ne lukasin.
Tiistaina sitten vuoden ekalla kirjastoreissulla bongasin äänikirjana tämän ja tottapa otin lainaan. Iltasella aloitin ekalla levyllä. Tänään su.21.1.2018 kello 14:43 sain kuunneltua viidennen, eli vimpan levyn tarinasta.
Tarinassa ihanaa kuvausta. Saara ja Siiri ihania naapurin ikäneitoja, aina toivottivat Jumalan rauhaa Kainon syntymäpäivillä.
Ihanan hassun hauska Kaino-mummo, pieruja höpsön hölmöissä kohdissa paukutteleva.
Saa hihittää  ja hekottaa, kun tarinaa kuuntelee. No, mukaan mahtui totta kai vähän vakavempaakin, joten ei tämän kuuntelu pelkkää hihitystä ollut.
Ihan kiva :)

Putous 2018

Eilen se sitten vihdoin ja viimein alkoi. Putous-ohjelman uusi kausi. Tämä on jo yhdeksäs laatuaan ja mukaan läksi kolme uutta näyttelijää. Ohjelmaa juontaa edelleenkin Roope Salminen.
Kyllä tätä oli odotettu ja toivottu! Ihanaa saada vihdoin jotain kivaa lauantai-illan viihdettä telkkariin. Sketsit oli ihan mukavia, hiukan saipi naurahdella niitä katsellessa. Viimeisellä puolituntisella se sitten palkittiin, pitkä odotus, kun areenalle astelivat vuoroperään uudet Vuoden sketsihahmokisaajat. Olihan ne jokainen ihan mukavia. Luulin, että suosikkini tulee olemaan Mikko Penttilän Amaryllis Yokomoto(-ko? sen sukunimi nyt oli?), mutta ei. Viimeinen esiintyjä räväytti kyllä ihan vallan kyyneleet silmiini, niin paljon sain nauraa! Nimittäin esiin tuli Kiti Kokkosen Tanhupallo! Voi että miten suloisen ihana!!!! Oli joku pikkumuksu ballerina-puvussa, nallukkatossuissa ja jonkun jännän nauhan kanssa. Ensin hän oli ujosena, eikä vastaillut Roopen esittämiin kysymyksiin. Oli kyllä hassun jännää seurata, milloin puhe alkaa ja tulihan sitä loppuviimein, kovaa pajatusta tosi-tv-ohjelmista, joihin hän haluaa isona osallistua :) Olin kyllä ihan hillittömästi jo siinä vaiheessa naurua, tuntui siltä, että mun naurusta ei tule loppua ollenkaan! Tanhupallo kyllä oli paras!!!!! Ja selvisi se narujuttukin, se ol Tanhupallon lemmikki, karvamato :)
Voi että sentään, miten hauska hahmo! On taas viihdykettä lauantain illoissa :D Tykkäsin ihan kympillä!!!!!!

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Tiistai-illan elokuvahetki


Theatrical release poster
Directed byJonathan Teplitzky
Produced by
Screenplay by
Based onThe Railway Man
by Eric Lomax
Starring
Music byDavid Hirschfelder
CinematographyGarry Phillips
Edited byMartin Connor
Production
company
  • Archer Street Productions
  • Latitude Media
  • Pictures in Paradise
  • Silver Reel
  • Thai Occidental Productions
Distributed by
Release date
  • 6 September 2013 (TIFF)
  • 26 December 2013(Australia)
  • 10 January 2014 (United Kingdom)
Running time
116 minutes
Country
  • United Kingdom
  • Australia
LanguageEnglish
Budget$18 million[1]
Box office$22.3 million[2]

Eilen tuli tällainen elokuva TV1:ltä vaalitentin jälkeen, alkoi iltakympiltä. Tottapa minä tämän tiirasin, kun tässä ol tuo ihana ihana Colin Firth näyttelemässä.
Alkuun elokuva oli ihan hyvä ja hempeä, mutta kun kuviin tuli vuosikymmenten takaiset tapahtumat, elokuva muuttui toisaalta kiehtovaksi ja toisaalta työlään raa´aksi seurata.
Elokuva kertoi siis nuoresta brittisotilaasta Eric Lomaxista. Hän joutui 1942 Singaporessa sotavangiksi, joutui rakentamaan rautatietä ja siellä hän kavereidensa kanssa rakenti radiovastaanottimen, jolla saivat salaa kuunnella kotimaansa uutisia ja Hitlerin touhuista. Kuitnekin he jäivät kiinni ja japanilaiset kiduttivat miestä.
Vuosikymmeniä jälkeenpäin Lomax kohtaa junassa kauniin naisen, johon tutustuu ja rakastuu ja he menevät naimisiin. Lomaxin elämää varjostaa kuitenkin järkyttävät nuoruuden tapahtumat. Hänen vaimonsa alkaa ottaa selvää Lomaxin kaverilta Finlaylta tapahtumista. Lopulta rouva saa kuulla järkyttäviä asioita ja tässä vaiheessa Lomax on nähnyt painajaisia ja elokuvassa on ollut kauheita kuvia tapahtuneista takautumina.
Tässä vaiheessa ajattelen, että jätän elokuvan lopun katsomatta, mutta en vaan saa telkkaria kiinni ja itseäni sänkyyn. Vaikka elokuva on kuinka järkyttävä, päätän sen katsoa loppuun. Enkä kyllä yhtään kadu. Lopussa tulee väkisinkin kyyneleet silmiini. Firthin näyttelemä Lomax kohtaa kidutushommissa mukana olleen kääntäjän ja ajattelen jo, että hän tappaa tämän miehen. Mutta ei. Kääntäjä pyytää elokuvan loppumetreillä Lomaxilta anteeksi. He tapaavat myöhemmin uudelleen ja tapaamisessa on mukana myös Lomaxin rouva. Miehet ovat hiukan etäämmällä, Lomax ojentaa kirjelapun miehelle, jonka roolinimeä en enää muista, tämä puhkeaa kyyneliin ja he jollain tapaa sopivat nuo järkyttävät tapahtumat.
Elokuvan lopussa tulee tekstiä, että miehet ystävystyivät lopulta, Lomax kirjoitti kokemuksistaan kirjan, josta siis tämä 2013 vuonna tehty elokuva kertoo. Miehet olivat ystäviä tämän japsimiehen kuolemaan saakka, 2011 asti ja Firthin näyttelemä Lomax kuoli 2012. Elokuvassa näytettiin lopun tekstejä ennen valokuva vanhoista miehistä.

Tykkäsin elokuvasta, vaikka takauma-tapahtumat olivatkin raakoja ja ajattelin jo, että näkisin niistä herkkänä ihmisenä unta. En onneksi nähnyt, ainakaan viime yön unien aikana.
Minä tykästyin tähän Colin Firthiin jo ekaa Bridget Jones-elokuvaa katsoessani ja jos vain on joku Colin Firthin elokuva töllöstä tullut, melkeinpä olen sen katsellut, lukuunottamatta Kuninkaan puhe-nimistä elokuvaa. Sitä koitin Netflixiltä katsoa ja töllöstäkin se tuli, mutta ei, en saanut vietyä katselua loppuun saakka, sen elokuvan tapahtumat vain tökkivät.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Sunnuntaikokkailuja

Eilen oli sitten tän vuoden ensimmäinen rehvaus Miehen kanssa. Voi että minnuu jänskätti koko päivän odotella Rakkaan Miehen kohtaamista! Oli kyllä jännää, kivaa ja mukavaa! Sain itkee ja nauraa <3
Tänään sitten heräsin kunnolla uuteen päivään himpun yli kymmenen. Aamukahvin juotua läksin parkkipaikalle katsastaan auton tilannetta. Se oli ollut pressun alla perjantain reissun jälkeen. Silloinhan täällä satoi vesiräntää, joten olikin alkuun hommaa, että sain auton päältä irroitettua pressun sen verran pois, että sain kuskin puoleisen oven auki. Auto starttasi ihan eka yrittämällä, ihme ja kumma! Sehän tek mulle torstaina tenän, en päässyt minnekään! Silloin pit soittaa porukat antaan virtaa autolle. Parkkikselta lähtiessä kysyin apuja naapuritalon rouvan mieheltä, mutta hän sanoi, että soita Korsumäelle. Joo, just varmaan soitankin ja maksaa tonneja! Mä niin vihaan nykyään tuota pariskuntaa! En kyllä juttele heille enää sen koommin!
Juu, torstai men sitten odotellessa apujoukkoja. Yön vietin porukoilla, että auton akku ol latauksessa. Siellä sitten kehittyi vahva ajatus siitä, että nyt on hankittava autoon kokonaan uusi akku, siitä en anna kyllä periksi!
Jeps, selvisin siis perjantaina Ähtäriin ja kauppareissultani omaan kotiin odotteleen viikonlopun alkua. Olin kyllä perin uupunut, kun suljin kotioven. Perjantai-ilta menikin keräillessä voimia lauantaiaamun lumihommia varten.
No, tähän päivään. Auto siis starttasi ja annoin sen olla käynnissä jokusen hetken, isäpuolen neuvojen mukaan ja irroitin sillä aikaa loputkin pressusta veks auton päältä. Sammutin auton ja laitoin lämmityspiuhaan tarkoituksena tulla sitten reilu tunnin kuluttua katsomaan, että onko lämmitys lähtenyt päälle.
Vielä mitä, ei ollut auto lämmittänyt. Älysinpäs sitten napsauttaa sisätilalämmittimen nappulaa toiseen suuntaan ja laitoin uudelleen auton ajastuksella lämmitykseen ja toivoin parasta.
No, puoli neljän pintaan tein taas reissun parkkikselle ja nyt vihdoin oli lämmitys päällä ja tuulilasi oli sulana. Nyt mulla oli sittn lukkosulaa mukana, että laitan sitä auton lukkoihin, repsikan puoleinen ovi ei auennut. Töhötin sinne lukkosulaa ja saman tein kuskin puoleiselle ovelle ja taas aukes ovet moitteettomasti. Se ikävä juttu vain, että nyt on hankittava sitten lisää lukkosulaa, se kun ment melkein kaikki tällä lisäyskerralla.
Sitten läksin parkkikselta pienelle happihyppelylenkille tielle päin, kävelin meidän risteykseen ja kiersin sieltä omalle ovelle. Mulla ei ollut kovin hyvää vaatetusta, joten sillä vain näin pikainen reitti, mutta hyvvää sekin tek!
Nyt sitten vihdoin pääsin askartelemaan ruokaa itselleni. Suunnitelmissa oli tehhä pitkästä aikaa oikeita lihapullia. Olin kaupasta sitä varten ostanut Atrian kevyt jauhelihaa. Normisti en osta jauhelihaa ruokia varten, vaan olen oppinut käyttään soijarouhetta monissa jauhelihaa vaativissa ruoissa. Nyt sitten tein suuren suuren poikkeuksen. Ihan pit etsiä keittiön kaapista amisajan ruoanvalmistukirja ja etsiä sieltä jauhelihapullan teko-ohje ja löytyihän sellainen, ei tarttenut googlettaa.
Ensiksi laitoin vajaan desin korppujauhoja likoomaan vajaaseen kahteen desiin vettä. Puristin sekaan pienen valkosipulin, kokonaisen sipulin pilkoin, suolaa, mustapippuria, maustepippuria, kaksi  kananmunaa ja lopuksi mössäsin joukkoon 400g sitä kevyt jauhelihaa.
Uuni oli lämpeemässä 225 asteeseen ja pellit olin varannut valmiiksi. Ei muuta kun sössöstä kahdella isolla lusikalla nokareita pellille leivinpaperin päälle, eka satsi vartiksi uuniin ja sohvalle istumaan ja odotteleen jännässä.
Eka satsi onnistui ihan kivasti, ei tarttenut enempää aikaa, laitoin tokan satsin uuniin ja taas se vartti odotusta.
Kun sain toisen satsin uunista, maistoin jo ekaa palluraa pelliltä. Voi että miten hyvvää se olt! Viimeksi olen saanut oikeaa jauhelihapullaa äiteen tekemänä joskus kesällä!
Minä kun en ostele kaupan jauhelihapullia, sitä tiijä, mitä mössöä ne sisältää! Jotahin kananroippeita, hyi yök!!!!!!!
Nyt mulla oli paketillinen tortillaleipäsiä odottamassa kunnon herkkuhetkeä ja olinpa ostanut jopa purkillisen Old El Paso Mild-salsasoosia, sitäkin ihka ekaa kertaa!
Lämmitin mikrossa tortillaleipästä, sille sitten jauhelihapullanen ja niskaan soosia, leipänen pakettiin ja ääntä kohden.
En nyt sanois, että uusi herkkuruoka on syntynyt, mutta söihän sitä, kun nälkä olt!
Meni siinä sitten peräti kolome tortilla-leipästä, nekin Xtran tuotteita, jotain 89snt paketti, jossa 8 kipaletta niitä lättäniä. Ekan lättänän siis mikrotin, mutta ne kaksi vimppaa söin ihan sellaisenaan.
Juu, nälätys läksi, se oli pääasia ja jauhelihapullasia jäi vielä huomisellekin päivälle.
Töllöä kun katselin, muistin jääkaapissa olevat omput ja tottahan mä kuorasin kaksi sieltä pussista. Omenoitakaan en ole kaupasta aikoihin ostanut. Nyt ainakin tiijän, että nuo halpisomput on verrattain maukkaita ja mehukkaita, että taatusti ostan niitä uudelleenkin.
Siinäpä sitä, kokkailua ja herkkuhetkiä ja ulkoilua.

torstai 4. tammikuuta 2018

Eräs merkkipäivä

Tänään on tullut täyteen tasan 1 vuotta siitä, kun lopetin viimeisenkin mielialalääkkeen.

Jes, mä olen selvinnyt!!!! Ainakin tähän saakka.

Hippusta vajaat 10 vuotta mun piti niitä nappeja käyttää, eikä silloin alkuun tullut mieleenikään kysyä hoitavalta lääkäriltä, että voinko joskus alkaa vähentään lääkitystä.
Sitten, kuin pikkuhiljaa ajatus hiipi mieleeni ja kerran yhdellä lääkärikäynnillä sitten rohkaistuin kysyä asiaa. Siitäpä se melkein vuoden projekti sitten alkoi, vähentäminen.
Olihan se jännää aikaa, kuulostella, miltä itsestä tuntuu.
Nyt on tosiaankin vuosi mennyt sen viimeisen pillerin pois jättämisestä.
Vaikka aina ei ole ollut helppoja päiviä, olen minä kuitenkin omalla tavallani selvinnyt pienistä ahdistuksen hetkistä ja itkuisuudesta. Silloin mä vaan käperryn sängylle, fleecepeiton lämpöön ja annan kyynelten tulvia ja ahdistuksen olla päällä, enkä kertaakaan niinä hetkinä ole ajatellut turvautuvani rauhoittavaan pilleriin. Olen ajatellut, että Minähän kestän tämän olon! Ja niin olen tehnyt!
Ihan tarpeeksi monta vuotta sujahti siinä nappihuurussa ja pöllyssä!
Toivon, ettei tarvitseisi enää ikuna koskaan turvautua mielialalääkkeisiin! Ei niillä asioita hoideta, päinvastoin, niillä vain siirretään ja siirretään pahaa oloa.

Mielestäni olen ollut kyllä rohkea, että uskaltauduin tälle lääkkeettömälle tielle. En ole kyllä päivääkään, enkä hetkeekään katunut.
Iloinen saan olla, että olen selvinnyt ensimmäisestä vuodesta!
Aion tänään ostaa kaupasta kivennäisvettä, pitkästä aikaa ja juoda sitä oikein korreesta lasista! Sen olen ansainnut!

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäinen postituslenkki

Olen kotiutunut turvallisesti ekalta postituslenkiltä. Sauvojen kera, reppu selässä läksin lenkille. Tietenkin minun tuurillani jo lähtiessä alkoi sadella, tullessa olisin kaivannut jo vinkkareita silmälaseihini, ne huurustuivat ja lumipisarat ryydittivät tulomatkaani, että hyvä, kun eteeni näin. Kävin sitten sisälle tuomassa repun pois ja kuivasin lasini ja ei kun uudelleen ulos sateeseen. Kävin laittamassa auton lämmitysjohtoon huomista ajelua varten ja hain postit lootasta. No, siellähän mainosten ja Uutisnuotta-lehden alla oli vuoden eka kirjapaketti! Toisaalta ihana yllätys, mutta toisaalta, lukuvuori vaan kasvaa ja kasvaa!
Tänään on eräänlainen merkkipäivä. Nimittäin siitä on tasan 32 vuotta, kun sain ensimmäisen pikkuveljen! Juu, lahja on veljelle jo hankittu ja paketti odottaa postipisteessä huomista hakemista. Kortti läksi matkaan jo viime torstaina ja veli oli saanut sen jo heti perjantaina! Joskus postin kulku on nopeaa. Aamulla laitoin hälle facebookissa synttärionnittelut. Täytyy kokeilla päivemmällä soittaa hälle, että onko vielä vapailla, vaiko töissä.

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Pieni kooste 2017 luetuista kirjoista

Tämän vuoden aloitin ihastuttavalla Raija Orasen Ackté-kirjalla, jonka sain Mieheltä joululahjaksi. Tykkäsin lukemastani kyllä mahdottoman paljon ja kun kirja pääsi loppupuolelle, koetin hidastaa lukemista, ettei tarina loppuisi liian pian.

Sophie Kinsellan Himoshoppaaja tähtien tiellä ja Himoshoppaaja korjaa potin-kirjat luin perätysten, kun olivat tarpeeksi kauan ehtineet olla hyllyssäni. Molemmista tykkäsin, kuten kaikista lukemistani Kinsellan kirjoista. Hänellä on vain sellainen hassun hauska tyyli koota kasaan hyviä tarinoita, joita lukee kyllä ilokseen. Minulla onkin kokoelmassani kaikki ilmestyneet Himoshoppaja-sarjan kirjat ja jos vielä joskus siihen sarjaan joku kirja ilmestyy, toki sen hankin itselleni. Näitä muita Kinsellan kirjoja mulla ei ole hankittuna, paitsi Kuka on pomo-kirja, se vielä odottaa hyllyssä lukemista, vaikka onhan vissiin taaskin alkuvuodesta tulossa joku opus Kinsellalta. En vielä tiedä, hankinko sitä itselleni. Ei ainakaan ole toivelistallani bookcrossingissa.

Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella oli kivaa luettavaa ihan uudelta kirjailijalta, minulle nimittäin. Muistaakseni, kun googletin Pehkosen nimeä, niin hän on kyllä kirjoittanut joitakin kirjoja. Tälle Jylhäsalmen kirjalle on nyt alkuvuodesta tulossa jatkoa ja sitä kyllä odotan.

Anneli Kivelän Katajamäellä kaikki hyvin-kirja oli pelastukseni, sillä luulin, ettei häneltä ilmestykään jokavuotista Katajamäki-kirjaa, mutta niin vain ilmestyi. Täytyykin taas googlettaa, että onko tulossa ensi vuonna uutta tarinaa häneltä. Minä vaan olen niin täysin tykästynyt Katajamäki-sarjaan ja sen henkilöhahmoihin!

Vuoden koskettavin lukemani kirja on ehdottomasti Päivi Lukkarila & Emilia Mäkinen: En ikinä luovuta-kirja. Sitä ei kyllä pystynyt lukemaan ilman kyyneleitä! Kosketti näin herkkää ihmistä todella paljon, mutta siitäkin huolimatta, tai ehkä sen takia, pidin kyllä lukemastani.

No, sitten se tän vuoden täysin turhake-kirja ja tarina on ehdottomasti Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä. En vaan tykännyt yhtään tarinasta, enkä ymmärtänyt kirjailijan juonenkäänteitä tarinassa, sillä hypättiin paikasta toiseen, ihan tosta noin vain. Siis ihan paska kirja! En aio koskaan enää tarttua kyseisen hemmon kirjaan!!!!!

Tänä 2017 vuonna, luettuja kirjoja on koossa 77 ja lisänä vielä 24 Mauri Kunnaksen joulukalenterikirjaa. Sivumäärää en ole jaksanut ynnäillä.